Tagged: ompelu

syyspilotti

John-Richmond-for-Burda-Style

Internet on mahdollistanut monia asioita. Ompelun ja käsitöiden saralla mm. netistä ostettavat ja kotona tulostettavat kaavat ovat osa tätä digitaalista muutosta. Enää ei ollut pakko odotella kaavalehden seuraavaa numerona lehtihyllyyn, vaan jo viiden vuoden ajan Burda Stylen nettisivujen kautta on voinut ostaa ja ladata kaavoja heti ja ryhtyä hommiin. Syyskuussa moni lehti tekee ns. September Issuen eli ison muotinumeronsa. Burdan tämän syksyn juttu oli ison nimen heille suunnittelema kaava. John Richmond antoi Burdalle todella trendikkäät ohjeet siitä miten ommella itselleen pilottimallinen kevyt syystakki ja kynähame. Ajatonta ja samalla todella trendikästä. Kaavan ja ohjeet voi ladata täältä (maksaa 5,40 dollaria). Burda Styleen ladataan myös paljon ilmaiskaavoja, joten jos ompelet, liity palvelun käyttäjäksi.

Aleksanterin rintsikat

11-Operation-Overhaul-Elastic-Strappy-Bra-Tutorial

Rintsikoitten ongelma, varsinkin kesällä, on yleensä se, että kukaan ei haluaisi niitten näkyvän vaatteitten alta. Kesällä olisi kuitenkin kivaa käyttää avoselkäisiä toppeja ja omastakin kaapista löytyy monia läpikuultavia yläosia. Kulahtaneet mustat rindet vaan jotenkin pilaavat paketin. Siksi Alexander Wangin kuminauharintsikat ovat niin nerokkaat. Hän teki muutama vuosi sitten rintsikkatopin, joka sai DIY bloggaajat sekaisin. Se oli moderni, sporttinen, tyylikäs ja helppo tehdä itse. Versioita on nähty monia ja jokaiselle on tuntunut löytyvän oma tyylinsä. Jännä miten muutamalla metrillä vyötärökuminauhaa vanhoista sileäpintaisista perusrintsikoista saa niin erinäköiset. Minulla on ainakin kaapissa parit rindet, joista on olkaimet hävinneet ajan saatossa. Tämä on niille loistava upgreidaus. Halpaa ja helppoa.

alexander-wang-elastic-bra

Ohjeet, miten tehdä A. Wang tyyliset rintsikat, This Fashion Is Mine blogi.

alexander-wang-elastic-bra-This-Fashion-Is-Mine-6

alexander-wang-elastic-bra-This-Fashion-Is-Mine-5

alexander-wang-elastic-bra-This-Fashion-Is-Mine-4

alexander-wang-elastic-bra-This-Fashion-Is-Mine-3

alexander-wang-elastic-bra-This-Fashion-Is-Mine-2

Ja toiset ohjeet Operation Overhaul-blogissa.

alexander-wang-DIY-elastic-bra-Operation-Overhaul

alexander-wang-DIY-elastic-bra-Operation-Overhaul-2

Rintsikoille uudet olkaimet, Love Aesthetics.

alexander-wang-elastic-bra-Love-Aesthetics-2

alexander-wang-elastic-bra-Love-Aesthetics-1

Kuvat: Alexander Wang rintsikoitten stailausta Phi-style blogissa.

alexander-wang-bra-Phi-Style

Kuva: Melanie Baldon Grunge-teemataulu.

alexander-wang-bra-Melanie-Baldon

haaremihousut

OutsaPop-harem-pants-tutorial

Haaremihousut t-paidoista:

Vaikeusaste: Ei paha, mutta pitää osata käyttää ompelukonetta.

Tarvikkeet:
vanhoja t-paitoja about 4 kpl (100 % puuvillaa)
sakset
neuloja
liitu
mittanauha
ompelukone

Työaika: valmistuu illassa

TYÖVAIHEET:

OutsaPop-Trashion-haaremihousut-1

1. Leikkaa paidat auki sivusaumoista. Poista hihat, pääntie ja helma.
2. Asettele paidat lattialle ja neulaa kiinni toisiinsa. Jos t-paidoissa on printtejä, joita et halua näkyviin, käännä t-paidat nurja puoli näkyviin. Näin printti jää housujen sisäpuolelle. Ompele palat yhteen suoralla tikillä yhteen kappaleitten päältä.

OutsaPop-Trashion-haaremihousut-2
3. Mittaa noin 125 cm x 125 cm kokoinen neliö.
4. Taita neliö kahtia vastakkaiset kulmat päällekkäin kolmioksi. Mittaa vyötärönympäryksesi ja jaa se kahdella. Leikkaa tämän mitan mukaan kolmion yläkulmasta vyötärön linja. Kolmion pitkällä sivulla on taite.

OutsaPop-Trashion-haaremihousut-3
5. Ompele sivusaumat kiinni.
6. Leikkaa jäljelle jääneistä t-paidoista n. 30-40 cm korkea ja vyötärönympäryksesi levyinen kaitale. Ompele se lenkiksi oikeat puolet vastakkain ja neulaa housujen vyötärölle. Ompele kiinni oikeat puolet vastakkain.

OutsaPop-Trashion-haaremihousut-4
7. Mittaa pohkeenympäryksesi ja jaa se kahdella. Leikkaa tällä mitalla kolmion kärjet ei lahkeensuut auki.
8. Käännä lahkeensuut ompelemalla. Ne voi myös jättää huolittelematta, jos trikoo on niin vanhaa, ettei se enää purkaannu.

OutsaPop-Trashion-haaremihousut-5

Outi-Pyy-haaremihousut-Berliini-3

Kuva: Stephanie Wardi

muotiviikkojen uniformu

Outi-Pyy-haaremihousut-Berliini-2

SPONSOROITU POSTAUS. Sisältää linkkejä yhteistyökumppanin ja matkanjärjestäjän (Tjäreborg) sivuille. Tänään on viimeinen päivä osallistua arvontaan!

Viime viikko kului iki-ihanassa Berliinissä. Jos olet käynyt niin ymmärrät taatusti mistä puhun. Iz nice. Olen jo pitkään halunnut matkustaa Ethical Fashion Weekille jonnekin päin maailmaa. Nyt siihen tarjoutui tilaisuus, kun voitin Aussie Blog Awardseista Aussome&Unique kategorian viime huhtikuussa. Palkintona oli Tjäreborgin matkalahjakortti. Päätin käyttää sen Berliininlomaan ja kappas, juuri silloin kun kaupungissa on muotiviikot.

Outi-Pyy-haaremihousut-Berliini-1

Se on jännä juttu. Joka kerta kun lähden reissuun niin pakkaan paniikissa koko laukun täyteen vaatteita, yks kaikkee. Suunnittelen huolella asukokonaisuudet etukäteen ettei muka tulisi otettua mitään ylimääräistä mukaan. Ja sitten kuitenkin otan. Säästä kun ei ikinä tiedä. Tälläkin kerralla mennessä oli mukana 16 kiloa vaatetta, koska muotiviikoille piti olla normikamojen lisäksi viikon erikoiset.. Huh. Milloinkohan oppisin? Lähes koko viikko tuli loppujen lopuksi käveltyä läpi näissä: iso huivi päässä, kirpparilta hankittu lepardipaita päällä ja bändipaidoista itsetehdyt haaremihousut jalassa. Mukavaa ja näyttävää. No ainakin samoissa bileissä käyneet tunnistivat turbaanista. On kuulemma “erikoinen tyyli”, mitä lie ikinä tarkoittaakaan. Otin sen kohteliaisuutena. Haaremihousut ovat todellakin osoittautuneet nerokkaaksi vaatekappaleeksi. Ainoa mikä niistä puuttuu ovat taskut. Viikko reissun jälkeen huomaan edelleen käyttäväni niitä koko ajan himassa ja vähän muuallakin. Ne kun ovat niin mukavat, ja toisin kuin swetarihousuissa, näissä voi jopa lähteä kaupungille kävelylle, jopa driksulle. Voisihan näitä kutsua trendikkäämmin joogahousuiksi, mutta mä en joogaa, joten tuntuisi mun osalta teeskentelyltä. Haaremihousut ne on, tiedäthän? Hammer time. Koska haluan että teilläkin on mahdollisuus kävellä näissä, laitan ohjeet seuraavaan postaukseen. Ne löytyvät myös Trashion-kirjastani. 🙂

Outi-Pyy-sormukset-korut

Sormukset: Ideakoru (isompi) ja Beloved (pienemmät lusikkasormukset).

Rannerenkaat: Ideakoru + kirppislöytöjä.

Muistakaa osallistua Tjäreborgin matkalahjakortin arvontaan kommentoimalla ensimmäistä Berliini-postaustani. TÄNÄÄN ON VIIMEINEN PÄIVÄ OSALLISTUA ARVONTAAN.

margielan kolmio

Margiela-tringle-origami-bag-4

Olen fanittanut hollantilaisen Martin Margielan suunnittelua jo 15 vuotta, aina siitä lähtien kun löysin kirjan hänen töistään koulun kirjastosta. Upeeta kamaa. Kliinistä, korutonta ja ajatonta muotoilua, pienellä huumoritwistillä. Furoshiki on taas japania ja sillä tarkoitetaan kangaspalaa jota eri tavalla viikkaamalla ja taittelemalla saadaan aikaiseksi erilaisia kantovälineitä ja kääreitä. Eräänlaista laukkukangasorigamia.. Margiela yhdisti modernin laukuntekemisen ja forosikin luoden kolmion mallisen kassin, jossa valmiin laukun tilavuus on maksimoitu suhteessa käytetyn kankaan määrään. Between The Lines ja Whipup.net tekivät tästä oman ohjeen, jonka avulla voit tehdä samanlaisen itsellesi. Sekavaako? Sanoisin että aika mageeta jälkeä pienellä vaivalla. Omani haluaisin tehdä mustasta nahasta, joko kierrätysnahasta tai poron nahasta.

Alkuperäinen MM6 by Maison Martin Margiela Triangle Bag:

Margiela-tringle-origami-bag-6

Margiela-tringle-origami-bag-2

Margiela-tringle-origami-bag-5
Margiela-tringle-origami-bag-3

Margiela-tringle-origami-bag

Ohje Between The Lines -blogissa:

Between-The-Lines-triangle-origami-margiela-bag-tutorial-2

Between-The-Lines-triangle-origami-margiela-bag-tutorial-1

Ohje Whipup.net sivustolla:

Whipup.net-triangle-origami-margiela-bag-tutorial-1

Whipup.net-triangle-origami-margiela-bag-tutorial-2

Kuvat: Pinterest, Pinterest, Lagarconne, Farfetch, Gundamgoth ja Between The Lines.

Tämä ei ole sponsoroitu postaus.

Voita Trashion-kirja

Trashion-kirja-arvonta

Haluatko voittaa signeeratun TRASHION-kirjan? No nyt siihen on mahdollisuus! Osallistu arvontaan kommentoimalla Stellan blogipostaukseen miksi juuri sinun pitäisi voittaa opus kaunistamaan kirjahyllyäsi! Keskiviikkoon 8.5. mennessä jätetyt vastaukset ovat mukana arvonnassa.

“Trashion opastaa toteuttamaan catwalkeilta poimittuja huippumuotiluomuksia kotona. Kaapin perälle hautautuneet vaatteet voi muodistaa purkamalla, lyhentämällä, yhdistelemällä, koristelemalla, värjäämällä, vaalentamalla ja kuluttamalla. Kirjan projektit muodostavat yhtenäisen malliston, johon kuuluu niin naisten kuin miestenkin vaatteita ja asusteita. Vaatteiden muokkaus on nopeampaa ja helpompaa kuin ompelu kaavoista, joten Trashion soveltuu hyvin aloitteleville ompelijoille ja niille, jotka haluavat nopeasti uutta päällepantavaa. Todelliset trashionistat seuraavat muotia mutta luovat omat trendinsä. He työskentelevät olohuoneen lattialla ja käyttävät komeroista löytyviä materiaaleja ja välineitä. Trashion inspiroi kyseenalaistamaan massatrendejä, näkemään vanhat vaatteet uudella tavalla ja luomaan niistä vaatekaapin klassikoita. Muista: trashionissa ei ole virheitä, vain odottamattomia lopputuloksia.”

Onnea matkaan.