Tyyliäni usein kuvaillaan “persoonalliseksi”. Usein sanoja tarkoittaa sillä että “sopii sulle, mutta mä en voisi ikinä käyttää” mikä on ihan ok. Kunhan eivät hauku ja päälle sylje. Mua silti naurattaa toi kommentti joka kerta koska mielestäni tyylini on täysin normaali ja klassinen.

Asun myös persoonallisesti. En omista sänkyä vaan nukun sohvalla (se on valtava). Sänky ei enää mahtunut asuntoon, koska tarvitsin lattialle tilaa ompeluksia varten. Työhuoneeni sijaitsee myös sohvalla. Astianpesukone ei ole koskaan toiminut eli tiskit tiskataan DIY-tyyliin itse. Jokainen keittiön kaappi on joko liian matala, liian syvä tai liian kapea, jotta saisin kaikki astiani mahtumaan sinne loogisesti. Suurin osa siis on pinoissa tiskipöydällä. Ruokaa ei enää kaappeihin mahdu, mausteita muutama purkillinen. En osaa laittaa ruokaa, mutta minusta on silti aivan loogista että omistan järjettömän määrän astioita, varsinkin skumppalaseja. Lieden päällä on pizzauuni. Siinä on kätevää paistaa pakastepizzoja (trashionistan ruokavalion ydin) ja tehdä lämpimiä voileipiä. Palohälyttimiä on kaksi, koska päikkärit saatavat tuntua hyvältä idealta vaikka ruuanlaitto on kesken. Asuntoa kuvailtiin ilmoituksessa studiotyyppiseksi ja näin on, 45 neliötä lähes yhtä isoa tilaa. Tai siis olisi jos omistaisin normaalin määrän tavaroita. Ystävieni mielestä asuntoni näyttää kirpputorilta. Mnusta siinä on mummomaista tunnelmaa. Pitsiverhot, kekkosenampuma (täytetty)jänis ja silleen. Isoja vaaterekkejä on kaksi ja näen koko garderoobini kerralla. Värijärjestyksessa tietenkin. Sähköratkaisut ovat asunnossani erittäin persoonallisia. Vessasta ei voi sammuttaa valoja jos pyykkikone on päällä, koska muuten sammuu virrat koneestakin. Jos pyykkikone on päällä, ei voi imuroida sillä sulake poksahtaa. Myös yhdistelmä pyykkikone + leivänpaahdin + vedenkeitin ei toimi. Onneksi yhdistelmä ompelukone + vedenkeitin/kahvinkeitin toimii. Arkeni on rytmitetty sen mukaan mitä kodinkoneita voin pitää samaan aikaan päällä. Onneksi työhuoneeni sohvalla näyttää olevan erillään muusta verkosta sillä läppäri ei ole koskaan saanut sulaketta poksahtamaan. Televisiota en onneksi omista, sillä en varmaan voisi edes pitää valoja päällä samaan aikaan. Mutta sohva tuntuu muuten sijaitsevan jossain soneran mobiiliverkon ja netin mustassa aukossa. Vaikka langaton modeemi on sohvan käsinojalla metrin päässä minusta ja läppäri + kännykkä näkevät sen ja juttelevat sen kanssa, ei tekstiviestit aina lähde eikä Instagram uploadaa. Puhelimessa ei pitäisi olla vikaa, koska iPhonet eivät temppuile ikinä ja ne ovat ihania olentoja. Jos haluan varmistaa että viestit menevät perille, on minun mentävä ulos tupakalle ja lähetettävä ne sieltä.

Asuntoni on siis vähintään yhtä persoonallinen kuin minä, mutta ei sitä sovi parjata.

Mä en vaan ole vielä oppinut käyttämään sitä.

Pesukone on vihdoin pessyt, joten voin aloittaa imuroinnin.